Työntekijätarina - Juho Montonen

Ohjelmistokehittäjän työpaikka:
Juho Montonen nousi 2,5 vuoden työkokemuksella toimiston vanhimmaksi

Develore on junior developerille turvallinen paikka kehittyä: ”Emme heitä ketään yksin syvään päähän.”

Juho Montosen tie ohjelmistoalalle on monessa suhteessa hyvin perinteinen: tietokoneet ovat kiinnostaneet pienestä pitäen.

Ei ollutkaan ihme, että hän hakeutui opiskelemaan tietojenkäsittelyn tradenomiksi Lappeenrantaan. Siellä viimeistään koodaaminen vei mennessään.

- Koodaaminen on luovaa hommaa ja aikamoista ongelmanratkaisua. On myös hauska oppia ymmärtämään mitä ”konepellin alla” tapahtuu, kun sovellus suorittaa erilaisia asioita.

Montonen teki opintojensa ohessa ohjelmistotestausta alihankintana eri yrityksille. Develorelle hän tuli vuoden 2020 alkupuolella.

Montosen – niin kuin kaikkien muidenkin Develorella työskentelevien devaajien – tehtävä on olla asiakkaan projekteissa työskentelevä konsultoiva koodari.

Montosen työtehtäviin kuuluu perinteisen koodaamisen lisäksi muun muassa Sharepoint -ympäristön konfigurointia, tietorakenteen kehittämistä ja ominaisuuksien automatisointia sellaisiksi, että ne ovat käyttäjille mahdollisimman selkeitä ja yksinkertaisia.

Nykyisin työ ei ole pelkkää perinteistä koodaamista. Esimerkiksi Microsoft kehittää koko ajan enemmän low code- ja no code -työkaluja. Ne muuttavat työtä entistä enemmän käyttäjäkokemuksen parantamiseen.

- Konsulttihommat ovat perinteisesti sellaisia, että tässä oppii koko ajan yhdessä asiakkaan kanssa.

Junior developer pääsee Develorella mukaan kehityksen ytimeen

Develoren missio on olla asiakkaalle kaikin puolin tasokas kumppani. Käytännössä se tarkoittaa, että koodista pyritään tekemään annetuissa rajoissa niin hyvä kuin mahdollista.

- Pidämme projektiryhmän kesken päivittäin lyhyen palaverin, jossa käymme läpi edellisen päivän tuotokset ja varmistamme jokaisen olevan projektista ajan tasalla. Tarkemmin koodit katselmoidaan aina ennen muutosten liittämistä yhteiseen koodikantaan. Meillä myös juniorit pääsevät kehittämään ja heiltä tuleekin jatkuvasti hyviä parannusehdotuksia. On tärkeää, että kaikki uskaltavat sanoa mielipiteensä.

Asiakkaat haluavat yleensä käyttöönsä uusimmat ja hienoimmat teknologiat. Konsultille tämä tarkoittaa yleensä sitä, että asiakkaiden projekteissa pääsee opettelemaan uusia työkaluja.

Develore etsii riveihinsä jatkuvasti nimenomaan oppimishaluisia ihmisiä. Montoselle se sopii erinomaisesti.

- Olen itse miettinyt, että viihtyisinkö näin hyvin, jos olisimme pelkästään yhden tuotteen talo. En varmasti innostuisi työstäni samalla tavalla kuin nyt. Täällä saa vastuuta, mutta emme heitä ketään yksin syvään päähän.

Ensimmäinen asia, minkä junior developer oppii Develorella

Develorella vastuuta todellakin saa nopeasti, jos sitä itse haluaa ja on valmis oppimaan.

Juho Montonen sai ensimmäisen vuoden jälkeen Develoren Lappeenrannan toimiston vanhimman pestin. Nyt hän ottaa uudet tekijät vastaan ja perehdyttää talon tavoille.

- Ensimmäinen ohjeeni on aina, että kysy ja kyseenalaista. Meillä voi soittaa kenelle vaan ja kysyä mistä vaan.

Develorella on tietoisesti pidetty kiinni matalasta hierarkiasta. Montosen mielestä se johtuu perustajien ja osakkaiden taustoista.

- Heistä kaikilla taitaa olla taustaa isoissa firmoissa, jossa työ on usein aika byrokraattista ja hierarkkista. He ovat onnistuneet luomaan meille todella rennon ja avoimen kulttuurin ja ilmapiirin.

Hyvä ilmapiiri onkin Montosen mielestä Develoren vahvin kilpailuetu. Yhteiset lounaat ja after workit ovat arkipäivää ja työpaikan viihtymispäivien osallistumisprosentti on korkea.

- Emme ole pelkästään työkavereita vaan myös kavereita keskenämme. Ja ihmiset viihtyvät toimistolla, vaikka kaikki saisivat olla etätöissä. Ei kai tänne kukaan tulisi, jos meininki olisi huono. Tämä on mielestäni työntekijän kannalta paljon tärkeämpi asia kuin palkalla kilpailu. Toki palkat meillä ovat samalla tasolla kuin muillakin.

Koodari voi kehittyä parissa vuodessa huimasti

Juho Montonen kokee kehittyneensä koodarina huimasti kahden vuoden aikana Develorella.

- Osaamiseni on kasvanut huimasti. Usein ongelman voi ratkaista monella eri tavalla, mutta ratkaisua täytyy pohtia myös kokonaisuuden ja jatkokehityksen kannalta. Myös koodini luettavuus on parantunut. Koodin lukemiseen käytetään aina enemmän aikaa kuin kirjoittamiseen, joten siihen kannattaa panostaa.

Montonen on käynyt puhumassa Develoresta työnantajana myös oppilaitoksissa. Yksi oppilaiden yleisimmistä kysymyksistä on ollut ”joutuuko teillä työskentelemään yksin?”.

- Ei joudu. Alkuun suorastaan kannattaa olla toimistolla enemmän. Ja meillä on paljon palavereja ja Teamseja, joten ketään ei jätetä yksin.

Minkälaisille ihmisille Develore sitten Montosen mielestä sopii?

- Sosiaaliselle, itsenäiselle ja oppimishaluiselle. Tämä on projekti- ja tiimityötä ja uusia teknologioita tulee jatkuvasti. Kehityksen kelkassa pitää pysyä.

Työ Develorella:

  • Tavoitteena, että jokainen voi toimia itsenäisesti asiakkaan projekteissa.
  • Apua ja tukea saa kuitenkin päivittäisissä palavereissa ja tarvittaessa milloin vain.
  • Joustava työaika
  • Työvälineet ja sijainnin saa valita itse.

Työsuhde-edut:

  • Puhelin ja netti kotiin etätöitä varten.
  • Kattava kokoaikainen vakuutusturva, joka mahdollistaa nopean hoitoon pääsyn.
  • Ammatillisten sertifikaattien suorittamista tuetaan ja palkitaan.
  • Lounasetu.
  • Maksimi virikeraha.
  • Kilpailukykyiset palkat vastaaviin työpaikkoihin.

Käytetyimmät teknologiat:

  • Microsoft Azure, Azure DevOps
  • Microsoft Power Platform
  • React & Angular (Javascript, Typescript)
  • .NET (C#)
  • Sharepoint, Sharepoint Framework